Tornado kuivalantavaunut on suunnattu isoille maatiloille ja urakointiin. Raaka-aineena käytetään erikoisterästä, jossa on korkea vetolujuus. Ennen maalausta runko kuulapuhalletaan ja maalauksessa käytetään kaksikomponenttista maalausta, primerikerros epoksipohjaisella käsittelyllä ja viimeistelykerros päälle. Uunikuivaus 60 asteessa.
Runko on ns. monokokkirakenteinen. Vaunun sivulevyt ovat yhtenäiset alhaalta ylös saakka, jolloin hitsaussaumoja tulee rakenteeseen vähän. Näin teräksen todelliset lujuusominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa pitkäikäisyyttä ja aktiivista käyttöä silmällä pitäen.
Vaunun runko kootaan laserilla leikatuista palasista jigiin, johon palaset sovitetaan ja hitsataan yhteen pistehitsauksella, niin että runko pysyy koossa. Lopullinen hitsaustyö suoritetaan robotilla, jolloin kaikki hitsaussaumat ovat yhtenäisiä ja mahdollisimman lujia.
Tornado kuivalantavaunut ovat rakenteeltaan ns. kapearunkoisia, jolloin vaunuun voidaan asentaa mahdollisimman suurikehäinen pyörä. Tämä ratkaisu on parhaimmillaan märässä ja haasteellisissa levitysolosuhteissa, jotta vaunu olisi aina kevyt vetää.
Levitinyksikkö on Tornado vaunuissa selkeästi vaunun runkoa leveämpi. Niveltyvien heittolapojen kärjistä mitattuna kelan halkaisija on 1 010 mm. Pystykelojen pyörintänopeus on 445 rpm VOA nopeudella 1000 rpm, joten heittolavoissa on erittäin suuri kehänopeus. Pystykelojen putken halkaisija on 219 mm. Levitinpöydän materiaali on Hardox kulutusterästä.
Levitinyksikön pystykelat ovat irrotettavissa. Mallissa T11 on 4 spiraalia (korkeus 1 770 mm), T13 ja T16 on 6 spiraalia (korkeus 2 220 mm) mallissa T18 on 7 spiraalia (korkeus 2 520 mm). Pystykelojen hampaat ovat irrotettavat, materiaali 400HB terästä (80 x 12 mm).
Levitinyksikön suojaksi voidaan asentaa erilaisia rajoitinlevyjä, tai takakansia, myös hydraulikäyttöisiä. Täysin levityskelan sulkevat takakannet kulkevat “Chicken canopy” lempinimellä, mikä viittaa niiden olevan käyttökelpoisia hyvin pienillä levitysmäärillä esim. väkevällä siipikarjan lannalla.
Voimansiirron kulmavaihteisiin ei kohdistu lainkaan pystysuuntaista kuormitusta. Pystykelojen voimansiirrossa on käytetty joustavia rakenteita sekä voimansiirtoakselilla että vaihteiden kiinnityksessä iskukuormitusten vähentämiseksi.
Vaunussa on vakiona pystytikkaat lavalle. Etusermissä on suojaverkko, josta pystyy arvioimaan kuorman tyhjentymistä levitettäessä.
Pohjakuljetin on kahdella 16mm ketjulla, johon poikittaiskolat on pultattu. Ketjun kiristimet ovat vakiona mekaaniset ja lisävarusteena hydrauliset käsipumpulla.
Pohjakuljetin on hydraulivetoinen, jossa on vakiona virtauksen rajoitin. Öljyvirtausta vaaditaan vain noin 60 l/min 180bar paineella.
Vaunuissa on vakiona hydraulijarrut ja poikittaisin lehtijousin varustettu vetoaisa. Akselisto on aina pultattu, jotta tarvittessa voidaan säätä vaunun painonjakaumaa. Vaunuihin on saatavilla ilmajarrut tai sekä ilma- että hydraulijarrut. Renkasvaihtoehtoja on useita tekniset rajoitteet ja lainsäädäntö huomioon ottaen.
Voimanottoakselina tällä hetkellä on Waltersheidin valmistama nivelaksli nokkakytkimellä ja yhdellä laajakulmanivelellä.
Vaunussa on vakiona pohjakuljettimen peruutus vain letkuja vaihtamalla. Pohjakuljettimen nopeutta säädetään virtauksen rajoittimella. Ohjausjärjestelmiä on useita muunnelmia ja erilaisia ohjausyksiköitä käyttötarpeesta ja -määrästä riippuen. Sähköinen peruutus on Tornado vaunuissa hyvin yleinen varuste. Urakoitsijaa saattaisi kiinnostaa tunti- ja kuormalaskurit tai kokonainen ISOBUS-ohjausjärjestelmä. Vaunu voidaan varustaa myös erilaisilla rasvarivarusteilla ja modifioida hyvin yksilöllisesti tarpeen mukaan.
Tornado vaunujen vähittäisvoimantarve on 120hp.